MRD Audit

Asiakaslähtöinen tilintarkastaja

Miksi Mirinda?

" class="home" />

Numerot ovat aina olleet minun juttuni – niiden avulla luon selkeyttä ja tuen päätöksentekoa. Yli kymmenen vuoden kokemuksella talouden eri tehtävissä – kirjanpitäjänä, talouspäällikkönä, kontrollerina ja tilintarkastajana – tuon pöytään sekä syvällistä osaamista että käytännön näkemystä.

Koulutustaustani kattaa laajan kirjon: olen valmistunut ylioppilaaksi ja taloushallinnon merkonomiksi sekä vuonna 2014 valmistuin tradenomiksi. Vuonna 2016 suoritin yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon ja HT-tilintarkastajan oikeudet sain vuonna 2022. Vuonna 2024 valmistuin yamk tradenomiksi (MBA) pääaineenani strateginen johtaminen. 

Erityisosaamiseni kohdentuu pienten ja keskisuurten organisaatioiden tilintarkastukseen. Vahva kokemukseni käytännön kirjanpidosta antaa minulle ainutlaatuisen etulyöntiaseman alalla. Olen sydämeltäni ohjaaja ja neuvonantaja ja tilintarkastajana pääsen aidosti auttamaan asiakasyrityksiämme kasvamaan ja kehittymään.

Vuorovaikutus asiakkaiden kanssa on minulle tärkeää. Kunnioitan yrittäjien rohkeutta sekä heidän ideoitaan. Uskon, että avoin keskustelu ja yhteistyö johtavat parhaisiin tuloksiin. Panostan viestintään – en halua olla pelkkä ’raportin ja laskun lähettäjä’. 

Olen täällä teitä varten –  keskustelemassa, neuvomassa ja tukemassa!